United Nations High Commissioner for Refugees

Maansisäiset pakolaiset

Somalia / Internally Displaced People
© UNHCR/A.Fazzina

Paossa omassa maassaan

Maansisäisiä pakolaisia kutsutaan usein virheellisesti pakolaisiksi. Toisin kuin pakolaiset, maansisäiset pakolaiset eivät ole ylittäneet kansainvälistä rajaa saadakseen turvapaikan vaan ovat jääneet oman kotimaansa rajojen sisäpuolelle. Vaikka he olisivatkin paenneet samoista syistä kuin pakolaiset (aseellinen konflikti, laajalle levinnyt väkivalta, ihmisoikeusrikkomukset), he ovat edelleen laillisesta näkökulmasta oman hallituksensa suojelun alaisia – vaikka hallitus olisikin syy heidän pakoonsa. Ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen lain mukaan he säilyttävät maan kansalaisina kaikki oikeutensa ja suojansa.

Maansisäiset pakolaiset eivät alun perin kuuluneet erillisenä ryhmänä UNHCR:n mandaattiin, mutta koska järjestöllä on asiantuntemusta maanpaossa olevista ihmisistä, se on vuosien ajan avustanut miljoonia maansisäisiä pakolaisia. Viime aikoina apua on annettu erityisesti niin sanotun ryhmästrategian eri järjestöjen yhteistyön puitteissa. Siinä UNHCR:lla on johtava asema maansisäisten pakolaisten suojelun ja suojatarpeiden valvonnassa sekä leirien koordinoinnissa ja johtamisessa.

Myös miljoonat luonnonkatastrofien takia kodittomiksi joutuneet luokitellaan maansisäisiksi pakolaisiksi. UNHCR osallistuu tämän ryhmän avustamiseen vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, kuten Intian valtameren tsunamikatastrofin yhteydessä 2004, Pakistanin maanjäristysten aikana 2005, vuoden 2008 Nargis-hirmumyrskyn iskiessä Myanmariin, Haitin maanjäristyksen jälkeen 2009 ja Pakistanin tulvien aikana 2010.

 

URL: UNHCR/fi/keitae-autamme/maansisaeiset-pakolaiset.html
copyright © 2001-2012 UNHCR - all rights reserved.