Vammaiset

Vammaiset ja vammautuneet ihmiset
Vammaiset pakolaiset jäävät usein unohduksiin tuhoutuneissa yhteisöissän. Vaikka erityisryhmistä pyritään pitämään parempaa huolta, enemmistölle suunnitellut avustus- ja suojelutoimet riittävät harvoin kattamaan vammaisten erityistarpeita. Näitä tarpeita ei useinkaan tunnisteta tai osata hoitaa, niihin ei sopeuteta palveluja tai palveluihin ei ole pääsyä, ja näistä syistä sadattuhannet vammaiset jäävät jatkuvasti heille kuuluvan humanitaarisen avun ulkopuolelle.
Vammaiset ovat erityisen alttiita fyysiselle, seksuaaliselle ja henkiselle hyväksikäytölle, ja he saattavat tarvita ylimääräistä suojelua. Yksityisyyden puute joissakin tilanteissa, kuten puutteellinen pääsy käymälöihin ja pesutiloihin, lisää hyväksikäytön riskiä. Vammaiset ovat yhteisössään usein eristyksissä, ja muiden paetessa he voivat jäädä jälkeen ja heidän voi olla myös vaikea päästä perheenjäljitysohjelmiin.
UNHCR tukee vammaisten oikeuksia sekä omien työntekijöidensä että järjestön vastuun alaisten ihmisten keskuudessa. Kun Yleissopimus vammaisten ihmisten oikeuksista astui voimaan toukokuussa 2008, UNHCR sisällytti sopimuksen periaatteet omiin operaatioihinsa. Pakolaisjärjestö on myös YK:n vammaistyöryhmän jäsen.
Pakolaisjärjestön yhteisönkehittämisestä, sukupuolten tasa-arvosta ja lapsista vastaava osasto on kouluttanut eritaustaisia henkilökunnan jäseniä vammaisten ihmisten tunnistamisessa. Koulutuksessa painotettiin iän, sukupuolen ja monimuotoisuuden valtavirtaistamista sekä kaikkien osapuolten merkityksellistä osallistumista projektisuunnitteluun, toimeenpanoon, valvontaan ja arvioimiseen kaikissa UNHCR:n operaatioissa.








