Alueella

Työ Baltian maissa ja Pohjoismaissa
Baltian ja Pohjoismaiden alueella UNHCR panostaa erityisesti edunvalvontaan, kestävien ratkaisujen kehittämiseen sekä kapasiteetin vahvistamiseen. Tuemme hallituksia niiden toteuttaessa vuoden 1951 sopimusta pakolaisten oikeudellisesta asemasta antamalla neuvoja ja kouluttamalla. UNHCR avustaa myös Baltian ja Pohjoismaiden kansalaisjärjestöjä ja turvapaikka-asioita hoitavia lakimiehiä. Suojelutyön perustana ovat kansainvälinen pakolaisuutta koskeva lainsäädäntö, EU-direktiivit, UNHCR:n käsikirjat sekä alueen jokaisen maan kansallisen lainsäädännön erinomainen tuntemus.
Olennainen osa UNHCR:n toimintaa on nostaa pakolais- ja turvapaikka-asioita julkiseen keskusteluun, lisätä tietämystä sekä tarjota oikeata ja ajankohtaista tietoa maailman miljoonien pakolaisten tilanteesta. Tukholman aluetoimisto järjestää tiedotuskampanjoita, näyttelyitä ja tapahtumia yhteistyössä hallitusten, paikallisviranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa.
UNHCR:n rahoitus perustuu lähes kokonaisuudessaan yksittäisiin lahjoituksiin, ennen kaikkea hallituksilta. Yksityisen sektorin varainhankinnan merkitys kuitenkin kasvaa koko ajan UNHCR:n globaalin toiminnan rahoittamisessa. Tukholman aluetoimisto tekee varainkeruutyötä koko Baltian ja Pohjoismaiden alueella.








